12485917_10208885253675613_6970244865623592008_oMikä yhdistää pohjalaisia ja vuosaarelaisia? Vahva usko itseensä ja omaan tekemiseen sekä suhde luontoon ja liikuntaan. Ne nyt ainakin näin alkuun. Kun muualla miehen mitta oli oman omakotitalon tai mökin rakentaminen, niin täällä Vuosaaressa miehet rakensivat perheilleen hartiapankilla kerrostalotkin. Seinäjoelta kotoisin oleva rohkea ja rempseä Elina Hoiska sopii siis hyvin joukkoon. 

Kuka tämmöisiä kirjoittelee?
Visit Vuosaaren tuottajana mielenkiintoni heräsi kun törmäsin Facebookissa Etelä-Pohjanmaalta kotoisin olevan Elina Hoiskan blogi-kirjoitukseen. Hän kertoi blogi-kirjoituksessaan omista ennakkoluuloistaan Itä-Helsinkiä ja Vuosaarta kohtaan. Ja kuinka ne kaikki muuttuivat yhden päivän aikana. No ehkä siihen meni todellisuudessa hieman pidempi tovi, mutta nykyisin Elina sekä asuu että työskentelee Vuosaaressa.

– Itse asiassa ensi kosketukseni Vuosaareen oli juuri Miss Suomi –kiertueella. Kävimme tutustumassa tähän golfin sisähalliin, joka on maailmanlaatuisestikin aivan ainutlaatuinen. Silloin en olisi kyllä vielä uskonut, että jonkun ajan kuluttua asun ja työskentelen täällä.

Elina on vuoden 2016 Miss Suomi –finalisti ja Miss Model of the World Finland 2014 sekä Miss Alanya 2016.

fullsizerenderÄlä nyt vaan sinne muuta
– Olen kotoisin Seinäjoelta ja minulla asui pääkaupunkiseudulla tänne aiemmin muuttaneita ystäviä ja tuttuja ja lähes kaikkien viesti oli sama. Älä nyt vaan sinne itään muuta.

– Ja niin kuin blogissani aiemmin kirjoitin, ennakkoluulot haihtuivat pikavauhtia kun pomoni Pekka Löfman esitteli minulle Vuosaarta. Tämähän on todella kaunis paikka. Olen muutenkin kotiutunut Helsinkiin oikein hyvin. Vuosaaresta pääsee julkisilla hienosti joka paikkaan.

– Uskon, että tulevaisuuteni on Helsingissä. Täällä pääkaupunkiseudulla on niin paljon paremmat mahdollisuudet esimerkiksi työpaikkojen suhteen. Ja onhan olemassa sekin vaihtoehto on se, että suuntaan valmistuttuani maailmalle.

Ennakkoluulot romukoppaan
Jos se ei vielä käynyt selväksi, niin Elinan kohdalla voitte heittää saman tien omat ennakkoluulonne misseistä romukoppaan. Elina on missi- ja mallitaustansa lisäksi huippu-urheilija, joka pelannut lentopalloa yli 10 vuotta mm. nuorten maajoukkueessa.

– Lentopallo tuli varmaan perheen kautta, sillä veljenikin pelaa. Veljeni lisäksi myös molemmat vanhempani ovat pelanneet lentopalloa ja isäni valmentanut minua lähes koko lentopallourani ajan. Lentopallon lisäksi Elina on harrastanut kilpacheerleedingiä.

– Kilpacheerleeding on todella vaativa urheilulaji. Ihmisillä on siitä hieman väärä käsitys lätkämatsien ja elokuvien perusteella.

– Uusi lajini on kuitenkin golf. Innostuin siitä keväällä ja olen treenannut koko kesän. Olen suorittanut Green cardin ja ehtinyt toimimaan jo caddienakin Finnish Tourissa.

Pohjalainen veri ajaa yrittämään

Elinan työ on osa hänen opiskeluaan liiketalouden tradenomiksi.

– Yrittäjyys ja yrittäminen on alkanut yhä enemmän kiinnostamaan minua. Saimme aikanaan koulussa perustaa virtuaali-yritykset ja se herätti kipinän ja orastavan kiinnostuksen. Aion perustaa oman yrityksen (toiminimen) vuodenvaihteen jälkeen.

Elinasta tullaan vielä kuulemaan. Pohjalainen sisu ja rempseys puskevat väkisinkin läpi kun Elinaa kuuntelee. Hän tulee vielä pääsemään pitkälle.

– Täällä Planmeca Golf Areenalla työskentelen asiakaspalvelussa osallistuen myös myyntiin ja tapahtumiin.

Ainakin Visit Vuosaaren ystävät tulevat häneen törmäämään, sillä Elina tulee seikkailemaan jatkossa eri puolella Vuosaarta. Elina on mukana esimerkiksi Vuosaaren Joulupoluilla, jossa hänet voi bongata Visit Vuolandia-teltalla. Ja jos ette malta sitä odottaa, niin käykää moikkaamassa Elinaa Planmeca Golf Areenassa. Siinä samassahan voi tutustua vaikka golfin saloihin. Nyt on marraskuu ja golfin sisäkausi Vuosaaressa on alkanut, vaikka ulkonakin pääsee vielä pelaaamaan.

Elina, tervetuloa Vuosaareen!

Teksti: Pekka Pirkkala/Visit Vuosaari
Kuvat: Elina Hoiska