Suomen Merimieskirkolla on toimipaikka kotimaassa seitsemällä paikkakunnalla. Kirkoissa vierailee vuosittain tuhansia ulkomaalaisia merenkulkijoita yli 50 maasta. Kun ottaa mukaan myös ulkomailla tapahtuvan toiminnan, niin tämä työn kautta syntyy vuosittain noin 300 000 kohtaamista.

Suomen satamien merimieskirkot tarjoavat kansainvälisille merenkulkijoille turvallisen kohtaamispaikan, johon on helppo tulla ja jossa viihtyy. Tarjolla on tavallisesti kahvila, vapaa-ajan toimintaa kuten pelejä sekä käytännön apua yhteydenpitoon kotiväen kanssa.

Vuosaaren merimieskirkossa palvellaan ensisijaisesti satamiin saapuvien alusten kansainvälisiä miehistöjä sekä raskaan liikenteen kuljettajia. Ulkomaiden toimipaikoissa käy myös ulkomailla asuvia suomalaisia, opiskelijoita, au paireja, työmatkalaisia, työkomennuksella olevia, matkailjoita ja Suomen ystäviä.

Vuosaaressa palvelutilohin kuuluvat mm. sali, terassi, sauna, pyykkitupa ja aulatilat, jonka yhteydessä on kirjasto, kanttiini, TV, myymälä ja biljardi. Vuosaaren Merimieskirkossa pystyy järjestämään myös myös kirkolliset tilaisuudet, kuten hartaudet, kasteet, häät ja hautajaiset.

Vuosaaren Merimieskirkko on mukana Vuosaaren Satamapäivässä 25.8 yhdessä Merimiespalvelutoimiston kanssa. Tule tutustumaan heidän tekemään tärkeään työhön. Ehkä innostut vapaaehtoistyöstä tai haluat tehdä pienen lahjoituksen merimieskirkon toimintaan.

Katso lisää:
https://merimieskirkko.fi/helsinki-vuosaari/

Vuosaaren merimieskeskuksen rakennus arkkitehti ja professori Pentti Kareojan upea luomus. Tila avattiin 19.1.2009 ja vihittiin käyttöön ekumeenisessa jumalanpalveluksessa 27.1.2009.