BLOGI
MInna ja Mikko ovat aktiivinen helsinkiläinen pariskunta, jolla on kertynyt jo muutama lapsi ja koirakin löytyy. He seikkailevat Vuosaaressa ja sivuillamme, testaavat palveluita ja kertovat kokemuksistaan.

641

Neljänneksi tutustumiskäynniksi valikoituu Planmeca Golf Areena Helsinki, sillä illalla on paikan avajaiset. Tilaisuus alkaa kuudelta illalla, mutta minä menen yhdessä kaverini Laurin kanssa paikalle jo aiemmin tutustumaan golfiin ja harjoittelemaan lyöntejä, puttausta ja muita lajin hienouksia.

Kävelemme kohti hiekkakenttää, jonka keskellä kohoaa suuri kuplahalli. Pohdimme Laurin kanssa, mistä pääsemme sisään, mutta hetken kierreltyämme löydämme oven. Halli on tavattoman suuri ja korkea, joten tilaa riittää usealle harrastajalle. Suurin osa areenasta on vihreää nurmea ja maisema näyttää ihanalta. Yhdelle kenttäalueelle on tehty suloinen ankkalampi ja pieni silta. Vähän jännittää, sillä en ole koskaan aikaisemmin käynyt minkäänlaisessa golfkeskuksessa. Kyseistä lajiakin olen kokeillut vain kerran ja siitäkin on jo kymmenen vuotta aikaa. Opetusta siis tarvitaan.

Esittelemme itsemme päivän golfohjaajallemme Jani Oivaselle, jolla onkin 20 vuoden golfkokemus. Ennen harjoittelua hän kertoo paikasta ja sen palveluista. Lyöntejä voi harjoitella kahdella eri tasolla sijaitsevilla lyöntipaikoilla. Alueella on myös lähipelialue, joka on vapaassa käytössä lyöntipaikan maksaneille. Palvelut eivät lopu siihen, vaan maksua vastaan on mahdollisuus käyttää golfsimulaattoria. Hallissa on myös kahvio sekä PEGO Pro Shop -myymälä, joka tunnettiin aluksi Peltomäki Golf nimellä.

Kun palvelut ovat käyty läpi, on aika ryhtyä golfaamaan. Oivanen ojentaa mailat ja ensimmäiseksi meille opetetaan, kuinka sitä täytyy pidellä. Kädet ja sormet eivät meinanneet aina totella, mutta kyllä se oikea asento jossain vaiheessa löytyi. Aloitamme harjoittelun lähipelialueella ja ensimmäinen tehtävä on saada golfpallo mahdollisimman lähelle reikää ja yrittää saada oikea kovuus lyöntiin. Hartiat mukaan lyöntiin, ei liian kovaa ja se on siinä! Hole in one! Tai ainakin melkein…

image (3)

Ensimmäisen tehtävän jälkeen olenkin jo todennut, että olen vähän liian hätäinen ja malttamaton tulemaan golfin maailmanmestariksi tai edes ammattilaiseksi. Jatkamme kuitenkin hymyssä suin harjoittelua ja siirrymme seuraavaan tehtävään. Taas uusi maila, uudenlainen ote mailasta ja uudet ongelmat. Nyt tarkoituksena on saada golfpallo pomppaamaan. Tämän kanssa on sitten vaikeuksia vielä enemmän, vaikka hyvää opastusta saankin. Onneksi kaverini ei ole yhtä toivoton tapaus. Kun pallot on lyöty kentälle, menemme rappuset ylös toiselle tasolle.

Viimeinen tehtävä on lyödä golfpallot mahdollisimmat pitkälle. Kaukana lyöntipisteistä on hallin seinä, jossa on kuva golfkentästä. Seinä tuntuu kaukaistakin kaukaisemmalta ja ajatus siitä, että minä saisin lyötyä pallon seinään asti tuntuu mahdottomalta. Ei auttanut muu kuin kokeilla. Joidenkin onnistuneiden ja epäonnistuneiden yritysten jälkeen seuraan hetken aikaa kun Lauri pamauttelee palloja päin seinää, omista lyönneistäni puolet ei osu koko golfpalloon. Kun pallot ovat loppuneet, on aika jättää kenttä lajin harrastajille. Kiitämme Jania ja menemme istuskelemaan kahvioon ja rupattelemaan kokemuksesta.  

– Hyvä, että saatiin opastusta, kun laji ei ollut niin tuttu, Lauri toteaa ja olen aivan samaa mieltä. Juttelemme myös paikan viihtyvyydestä, siisteydestä ja hyvästä palvelusta. Ainoa miinus oli paikan lämpötila, joka oli hieman viileä, mutta ehkä se oli vain tottumattomuutta.

– Muuten kyllä miellyttävä kokemus, Lauri lopettaa.

Kuudelta kutsuvieraita alkaa virrata sisään ja kymmenisen minuutin kuluttua alkavat tervetulopuheet ja kiitokset. Vieraina ovat mm. yhteistyökumppaneita kuten Audi ja Peltomäki Golf. Tämän jälkeen hallissa alkoikin vapaa fiilistely. Vieraat saavat tutustua halliin ja kokeilla muun muassa lähialueella harjoittelua. Tarjolla on pientä purtavaa ja juotavaa, joita saa käydä vapaasti hakemassa. Herkullisen näköinen kakku saa paljon kuvaajia osakseen, mutta koska kello on paljon, jätämme juhlimiset ja golfin taaksemme ja lähdemme.

Stina V.

1648

Kolmas tutustumispäivä ja kohteena Vuosaaren Urheilutalo. Yhteen Vuosaaren liikuntakohteista tutustumisen lisäksi tämän päivän teema on poistuminen omalta mukavuusalueelta, sillä en olisi koskaa uskonut lähteväni yksin uimaan uimahalliin. Kävelen aulaan ja vilkuilen ikkunoista uimahallin puolta. Näyttää hauskalta ja juuri siltä, miltä kuvien perusteella olin ajatellut. Ehkä vielä vähän isommalta. Jätän Urheilutalon kuntosalin väliin ja menen rappusia alas uimahallin pukutiloihin. Pesutilassa on tavallisen saunan lisäksi myös höyrysauna. Päätän, että sinne menen ennen kuin lähden.

Kierrän uimahallin ympäri. Kymmenen rataa, jossa uida, vesiliukumäki, hyppytorni, lasten uima-altaita, terapia-allas ja kaksi kylmävesiallasta. Mistäköhän sitä aloittaisi? Vaikka kello on vasta 10 aamulla, on uimahallissa paljon muita asiakkaita. Onneksi kello on kuitenkin sen verran vähän, että tilaa riittää.

Iltapäivällä halli varmasti kuhisee väkeä, sillä Vuosaaren Urheilutalo teki ennätyksen. Nimittäin vuonna 2015 kävijämäärä nousi 5,2%. Kävijöitä oli uimahallissa sekä muissa liikunta-aktiviteeteissa yhteensä 639 668 ja se nosti Vuosaaren Urheilutalon toiseksi koko Suomessa, kun lasketaan laitokset, joissa on uimahalli sekä muita liikuntatiloja kuten kuntosali ja palloiluhalli. Kyselin kävijämäärän noususta myös Vuosaaren Urheilutalon hallipäällikkö Tarja Korvenpäältä, johon hän totesi: “Tavoitteena oli nousta kävijämäärältä Suomen toiseksi suosituimmaksi ja tästä on hyvä jatkaa eteenpäin.”

Uimaan

En kyllä yhtään ihmettele Vuosaaren Urheilutalon suosiota varsinkaan uimahallin puolelta, sen verran kiinnostavalta paikka tuntuu. Ratoja on monta ja näin aamusta saan jopa yhden käyttöön vain itselleni. Uin jonkin aikaa edestakaisin. Viereisessä altaassa pidetään vesijumppaa, mutta myöhemmin se vaihtuu terapia-altaaksi, jossa moni viihtyykin. Käyn kokeilemassa kylmävesiallasta, mutta luovutan jo siinä vaiheessa, kun vesiraja on polvissa.

Menen vielä toiseen isoon altaaseen, jossa on muutama rata, vesiliukumäki ja hyppytorni. Katselen liukumäkeä ja tekisi hirveästi mieli kokeilla sitä, mutta siinä tulee raja vastaan, nyt kun olen yksin. Menen kuitenkin kokeilemaan samassa altaassa olevia vesihierontapisteitä, jonka jälkeen on kotiinlähdön aika. Sitä ennen kuitenkin sinne höyrysaunaan.

Kävelen portaat takaisin ylös Urheilutalon aulaan ja mietin mitkä ovat fiilikset. Olen ylpeä itsestäni, kun poikkesin mukavuusalueelta ja huomasin, että yksin uiminen uimahallissa on ihan ok. Kehuin myös heti tuttavilleni uimahallia, sillä todella pidin paikasta. Aion ehdottomasti tulla vielä uudestaan, tosin ehkä sitten suostuttelen mukaani jonkun toisenkin.

Seuraavalla kerralla uskallan mennä vesiliukumäkeen!

– Stina V.

 

 

764

Tänään on taas tutustumispäivä Vuosaaressa. Kahvila Kampelan jälkeen kohteeksi valitsin Hotelli Rantapuiston. Odotuksena korkea, tavallinen hotellirakennus metrosta vähän kauempana.

Sijainti olikin kauempana, mitä odotin. Onneksi minibussi 816 vei minut hotelliin kymmenessä minuutissa. Rakennuksen muodonkin arvailin väärin. Luonnon keskellä sijaitseva Rantapuisto olikin matala rakennus, vaikka se sisältää 67 huonetta ja kolme huoneistoa, kokoustiloja, ravintolan ja vaikka mitä muuta.

Astun sisään siististi sisustettuun hotelliin. Ilmoitan vastaanotolle, että katselen vähän paikkoja ja kysyn muutaman kysymyksen. Saan vähän lisää tietoja, mitä hotellissa on ja mitä yhteistyötä Rantapuisto muiden yritysten kanssa tekee. Luonto on selvästi iso osa hotellia ja varmasti myös sen viehätysvoimaa. Voit käydä uimassa meressä ja vaikka varata yksityiskäyttöön itsellesi rantasaunan. Vieressä toimii Natura Viva yritys, joka toteuttaa oheistoimintaa mm. melontaa, suppailua ja luontoretkiä. Ehkä ensi kesänä tulenkin Vuosaareen suppailemaan!

Hotellissa kävelen ja katselen paikkoja. On rauhallinen ja hiljainen tunnelma. Pitkien käytävien varrella on monia erilaisia ja siistejä kokoustiloja. On puuta ja ikkunaa ja tuntuu kuin luonto tulisi sisälle asti. Portaita menee ylös ja alas. Ylhäällä on huoneita ja alaspäin menevät rappuset johtavat hotellin omaan yökerhoon. Lähden takaisin vastaanottotiskille päin ja lähden seuraamaan toista käytävää, jonka päästä löytyykin ravintola Rantapuisto.

Kurkkaan sisälle ravintolaan. Siisti, suuret ikkunat, ihanat luontomaisemat ja kotoisa takkanurkka houkuttelevat peremmälle. Ravintola Rantapuisto vaikuttaa ihanan tunnelmalliselta. Illallinen tarjoillaan kuitenkin vasta kuudelta illalla lähtien, joten ruuat jäävät nyt syömättä.

Kaiken kaikkiaan hotellista ja sen ympäristöstä jäi hyvä maku. Suosittelisin ehdottomasti henkilöille, jotka etsivät rauhallista majapaikkaa luonnon läheltä tai joille liikunta on lähellä sydäntä. Kuntosalia kaipaaville löytyy hotellin vieressä oleva Easy Fit. Rantapuisto sopii erinomaisesti myös ryhmille, sillä ulkoliikunnan lisäksi hotellissa on Room Escape -peli, jota minäkin haluaisin päästä kokeilemaan!

  • Stina V.

643
Kuvaaja: Mika Lappalainen

Olen Stina ja opiskelen matkailua Stadin ammattiopistossa YO-pohjaisella linjalla. Viimeinen vuosi menossa ja viimeisen työharjoitteluni suoritan Visit Vuosaaressa. Vuosaari ei alueena minulle ole kovin tuttu, mutta Visit Vuosaaren blogin myötä pääsen tutustumaan joihinkin paikkoihin Vuosaaressa, kirjoitan niistä harjoitteluni aikana juttusarjan tänne blogiin. Ensimmäiseksi kävin Kahvila Kampelassa, josta sarja alkaa.

Olen käynyt Vuosaaressa nyt ehkä viisi kertaa. Kahvila Kampelan ohi olen kävellyt kolmesti. Neljännellä uskaltauduin käymään sisällä.

On maanantai ja lounasaika. Parin tunnin istumisen jälkeen hotelli Rantapuistossa tie vie meidät Kahvila Kampelaan lounaalle. Olen kuullut, että sieltä saa hyvää lohikeittoa. Sijainti on loistava, meren äärellä ja lähellä Uutelan ulkoilualuetta. Tällä hetkellä maisema on hyvin talvinen. Meri on jäässä ja lumikerros peittää jään ja maan. Kahvila on pienempi kuin ajattelin, mutta lämmin ja kotoisa. Emme ole ainoat asiakkaat, vaan tupa on täynnä. Kun yksi pöytä tyhjenee, ei mene kauaa, kun se on taas täynnä.

Leivonnaiset näyttävät hyviltä ja olisi ollut vaikea päättää mitä söisin, jos en olisi jo valmiiksi päättänyt syödä lohikeittoa. Olen suuri lohikeiton ystävä ja sitä on tullutkin maisteltua monessa eri paikassa. Keitto on harvemmin tuottanut pettymyksen, enkä uskonut, että se tuottaisi tälläkään kertaa.

Valinta ei osoittautunut virheeksi, sillä kermainen lohikeitto maistui herkulliselta ja nälkä katosi hetkessä. Jälkkäriksi jaksoin vielä pannarin hillolla ja kermavaahdolla.

Ruoka ei toki ollut käynnin ainoa plussa, vaan sen lisäksi voin kiittää ystävällistä asiakaspalvelua sekä hyvää seuraa. Kahvilassa on myös ihana terassi, jossa voisin hyvin kuvitella istuvani kesällä auringonpaisteessa. Toki siellä voi talvisinkin hörppiä kuumaa kahvia ja nauttia talvipäivistä. Tunnelmallisen kahvilan odotukset ovat täytetty.

Lähtisinkö Kahvila Kampelaan toistekin? Ehdottomasti! Tilaus on jo valmiina: yksi berliininmunkki ja kaakao, kiitos! Tai croissant… Tai pulla…

Stina V.

Kuva: Mika Lappalainen

703

Muistan lapsuudestani lämpimästi isän ja minun yhteiset seikkailut vesillä. Olin onnellinen aina kun pääsin veneilemään isän kanssa – vain minä, isä ja veneemme Ninni.

Muutama vuosi jälkeenpäin seilasimme perinteistä reittiämme Ruusuniemestä takaisin kotisatamaan Marjaniemeen ja huomasimme, että veneestämme alkoi vuotamaan häijyn näkyistä liejua. Otimme saman tien suunnan lähimpään satamaan.

Rantauduimme Vuosaaren Urheilukalastajien satamaan Aurinkolahden kanavan suulle. Isäni otti puhelimen ja lompakon käteensä, lompakon hän ojensi minulle ja pyysi hakemaan meille limut Kahvila Kampelasta. Itse hän näppäili puhelimeen tutun venehuollon numeron.

Sisälle päästessäni minua odotti tiskillä iso valikoima leivonnaisia, suussa maistettava lohikeiton tuoksu sekä iloinen palvelu. Muistan hyvin leveän hymyn ja lämpimän vastaanoton. Samalla hetkellä päätin yllättää isän ja limujen lisäksi tilasin meille lohikeitot sekä jälkiruoaksi pannukakkut kermavaahdolla.

Sain apua kahvilan työntekijöiltä ja yhdessä katoimme meille pöydän terassilta aivan meren rannasta.

Lähdin hakemaan isääni syömään. Veneelle päästessäni näin isäni hermostuneen ilmeen kun hän sähläili pumppujen ja työkalujen kanssa. Otin isää kädestä kiinni ja sanoin hänelle: ’’ Isä! Nyt on hätätapaus tule nopeasti!’’ Jolloin isäni ilme muuttui entistä hermostuneemmaksi.

Pääsimme koreaan pöytäämme. Katsoin pilke silmäkulmassa, hymy huulilla isääni ja tokaisin: ’’ Isä nyt pylly alas ja syömään!’’ Hänen hymynsä levähti poskille ja hän naurahti.

Istuimme alas, söimme ja nautimme lämpimästä auringosta.  Merituulen puhaltaessa torkuimme aurinkotuoleissa ja se rauhallinen hetki Kahvila Kampelan terassilla sai isän unohtamaan hajonneen veneen hetkeksi.

Heti seuraavana päivänä autoilimme koko perheen voimin Kahvila Kampelaan ja ajan myötä Kahvila Kampelasta tuli vakiopaikkamme. Jopa niin vakio, että isä vaihtoi Ninnin kotisatamaksi Vuosaaren Urheilukalastajien sataman.

Ei ole ollut kesää, ettenkö olisi Kahvila Kampelassa käynyt. Kiitos ja kumarrus Kampelan väelle.

– Julius P.

968
SONY DSC

Mikko on meidän perheen mustikka-spesialisti.  Hänen mukaansa mustikat ovat nyt etelässä parhaimmillaan. Mikon suosikkipaikkoja on Vuosaaressa Mustavuoren metsät. Sieltä löytyy mustikoiden lisäksi paljon vadelmia ja hieman myöhemmin syksyllä myös sieniä.

Turistitkin ovat löytäneet paikan ja tällä hetkellä aktiivisimpia meidän Mikon lisäksi taitavat olla maahanmuuttajat. Suosittu paikka siis.

Kannattaa kuulemma hieman katsella mistä kerää. Alueella liikkuu myös paljon koiranulkoiluttajia.

Sinne vaan vikkelään!

Terkuin Minna

680

Perheellämme oli edessä vapaa viikonloppu ja taisi olla tulossa tämän kesän ensimmäinen (ja ehkä ainoa) lämmin viikonloppu. Vaikka nautimme kaupungin kuumudesta, niin haaveilimme pienestä tauosta kaupungin hälystä.

Olimme koko perheen voimin lähikaupassamme, joka meille nyt vain sattuu olemaan Lidl. Ruokaostosten lomassa lapset kiersivät hyllyjen välissä ja sattumalta löysivät upean punaisen neljän hengen teltan tarjouksesta. Tuntuu, että oivalluksen lamppu syttyi samaan aikaan kaikkien meidän ohimoilla ja mieheni sen sanoi ääneen: ”Missä Helsingissä voisimme telttailla?”

Halusimme jonnekin lähelle, jotta aikaa lomailuun arjen keskellä olisi mahdollisimman paljon, eikä se kuluisi matkustamiseen. Googlestahan se ratkaisu sitten löytyi – Rastilan leirintäalue.

Kannoimme ruokaostokset kotiin, söimme, teimme pienet eväät jokaisen reppuun ja pakkasimme grillaustarpeet sekä tietenkin uuden teltan.  Pakkauksien jälkeen suuntasimme lähimmälle metroasemalle ja jo 15 minuutin kuluttua, muutaman pysäkin päästä olimme leirintäalueen porteilla.

Saapuessamme ilta jo pitkällä, mutta leirintäalueella oli hyvin rauhallista. Saimme hyvää palvelua respasta ja löysimme paikan meidän tuoreelle teltalle. Illan tihneessä lintujen laulaessa pystytimme teltan ja melkein samoin tein vetäydyimme makuupusseihimme nukkumaan.

Oli ihana nukahtaa, kun tuntuu, että olimme seikkailemassa, vaikka olimme ihan kivenheiton päässä kotoa.

 

”kirjoittaja on kotiäiti, joka nauttii lähimatkailusta ja lähiruasta”