Tags Posts tagged with "hotelli rantapuisto"

hotelli rantapuisto

1214

Vuosaari on Helsingin suurin, merellisin, vihrein ja monien mielestä, kaunein kaupunginosa. Mikä parasta, Vuosaari on paljon muutakin!

Visit Vuosaari järjestää Uusi mahdollisuuksia Vuosaaressa –tilaisuuden 8.6.2016 klo 15 alkaen Hotelli Rantapuistossa.

Tilaisuus on tarkoitettu ennen kaikkea matkailu-, liikunta- ja kulttuuripalveluiden parissa toimiville ja uutta yritystoimintaa harkitseville. Tilaisuuden esiintyjinä on asiantuntijoita muun muassa matkailuun, verkostoitumiseen, tuotteistamiseen ja koulutukseen liittyen.

Tiesitkö, että Vuosaari on asukkaiden yhteenlasketulta ostovoimakertymältään Helsingin merkittävin yksittäinen kaupunginosa? Ostovoimaisten asukkaiden lisäksi Vuosaaresta löytyy vuosittain satojatuhansia ulko- ja kotimaisia matkailijoita, jotka haluavat ostaa ja käyttää laadukkaita matkailun, liikunnan ja kulttuurin ympärille kehitettyjä tuotteita, palveluita ja aktiviteetteja.

Tule kuulemaan kuinka rakentaa elämystuotteita näille kohderyhmille, kuinka päästä mukaan Suomessa ja maailmalla jatkuvasti kasvavaan matkailubisnekseen ja olla mukana Helsingin kansainvälisessä matkailuverkostossa.

Ilmoittaudu heti sähköpostilla osoitteeseen: info@visitvuosaari.fi tai tämän linkin kautta.

Tilaisuuden ohjelma.

Tilaisuus on osa Hämeen ELY-keskuksen ja Vuosaari-Säätiön rahoittamaa Vuosaaren toimintaympäristöjen kehittäminen -hanketta. Yhteistyössä mukana Rastor ja Itä-Helsingin Yrittäjät.

visitvuosaari_500x500_orange

2012

Maaliskuun 12. päivänä vietetään ensimmäistä kertaa Helsinki Sauna Day -tapahtumaa. Ideana on järjestää yhteisöllistä toimintaa ja laittamaan harvoin käytetyt saunat lämpiämään!

Tule Sinäkin mukaan saunomaan! Jos omaa saunaa ei löydy, voit löylyhetkiä viettää myös Vuosaaressa. Hotelli Rantapuisto pitää avoimet ovet Rantasaunalla, jonka lisäksi luvassa on mm. makkaranpaistoa. Päivän tarkempi ohjelma selviää myöhemmin. Lisätietoja: Hotelli Rantapuistosta.

Rastila Campingista on mahdollisuus vuokrata sauna milloin vain. Saunoista ja hinnoista löydät tietoa Rastila Campingin omilta sivuilta. Sen lisäksi halutessasi voit kokeilla talviuinnin vaikutuksia uudessa hirsialtaassa!
Sauna Day -tapahtumaan voi ilmoittaa niin oman saunansa kuin yritysten saunat, kunhan se on kävijöille maksutonta. Vieraiden olisi tarkoitus päästä nettisivuilla selailemaan saunavuoroja ja valitsemaan saunavuoron, johon haluaa osallistua. Järjestäjänä toimii Yhteismaa ry yhteistyössä Visit Helsingin kanssa. Tapahtuman omilla nettisivuilla lisätietoja tapahtumasta ja varattavista saunoista.

1022

Book now your cruise by FINNLINES from Travemünde to Vuosaari of the Helsinki city. Visit Helsinki’s fascinating and the biggest neighborhood. In authentic Vuosaari you can feel the both the urban city and the green nature.

If you are wondering what is the Vuosaari, read more here.

Travel plan 

1. Day: Check-in in Travemünde from approx. 20:30 o’clock. Boarding approx. at 0:00 o’clock.
2. Day: Departure at 3:00 o’clock. Sea day.Relax on board and enjoy the sights.
3. Day: Arrival in Vuosaari harbor at 9:00 o’clock. Possibility to explore Vuosaari and also Helsinki on your own. Check-in for return trip until 16:00 o’clock. Departure from Helsinki at 17:00 o’clock.
4. Day: Arrival in Travemünde at 21:30 o’clock.

In Vuosaari, you have several possibilities to enjoy your Finland visit.  Here are a few examples of the day schedule:

From the Vuosaari Harbor, head to the small Cafe Kampela, which is on the banks of Aurinkolahti. It’s only two kilometers away from the Vuosaari harbor. The place is known for its pancakes and creamy salmon soup. If you are an outdoor enthusiast, you can take a short walk on the Uutela nature trail.

There you can see the best side of Finland – the rocky coastline and the pristine forest covered by thick snow. After walking outdoors, it is nice to swim in a warm pool.  In UH & FIX Vuosaari are swimming pools, a gym and a few saunas. And as the icing on the cake, there is also a water slide, diving board and jacuzzis.

OR

After arriving in Vuosaari Harbor, you might go to enjoy an exclusive breakfast at the Hotel Rantapuisto. From the Rantapuisto restaurant, you have a first-class view of the Baltic Sea.

When you have eaten a good breakfast, you have enough energy for activities. For keen golfers (including beginners) there is the Planmeca Golf Areena Helsinki for winter golfing. It is only one kilometer away from Vuosaari Harbor and has a cafeteria and restaurant. If you are passionate about golfing, you can even spend the rest of the day there.

OR

For those who want to test their courage, on the grounds of Rastila Camping Helsinki is a real Finnish sauna and a hole in the ice for winter swimming. First you can warm up in the sauna, and when you are hot enough, you can then put your swimming suit on and take a dip in the icy Baltic Sea. Please note that before using the sauna, you need to book it from the reception of Rastila Camping Helsinki. After your sauna and before heading back to the boat, you can eat lunch in the restaurant called Lähiö, which is also located at Rastila Camping.

See the map of the Vuosaari here.

1233

Perjantaina 28.8. klo 17-22.

Hotelli Rantapuiston supersuosittu BBQ Fridays järjestetään kesän viimeisen kerran. Visit Vuosaari Weekendin kunniaksi puolikiloa grilliherkkuja 20 euroa/per henkilö.

Grillista  mm. possun ribsejä ja mehevää ylikypsää rypsipossun kylkeä, kanansiipiä, broilerinuijia ja mausteisia makkaroita grillikasvisten ja –perunoiden kera. Lisäksi salaattia, patonkia sekä grillileipää ja yrttivoita, ihania kastikkeita ja kesäisen raikkaita lisukkeita.

Näistä on Ravintola Rantapuiston BBQ Fridays tehty! Nautitaan Itä-Helsinkiläisessä saaristolaismaisemassa ystävien ympäröimänä, tervetuloa herkuttelemaan!

Perjantaina järjestetään klo 16:00 myös Visit Vuosaari -hankkeen tiedotustilaisuus, joka on avoin lehdistölle ja muille kutsun saaneille. Jos asia kiinnostaa ja et ole saanut jostain syystä kutsua, niin olethan yhteydessä Visit Vuosaari -hankkeen tuottajiin.

Lauantaina 29.8. klo 22-04
Helsingin Venetsialaisten jatkot Hotelli Rantapuiston yökerho Kellarissa. Bileet jatkuvat aina klo 04:00. Ilmainen sisäänpääsy!

Tervetuloa nauttimaan vielä kesästä ja juhlimaan!