Tags Posts tagged with "tapahtuma"

tapahtuma

1329

Kun ihminen on multilahjakkuus, niin hän voi valita itse mitä kulloinkin tekee. Nyt on taas musiikin vuoro. Mukana uutta tekemässä ovat oman pojan ja huippubändin lisäksi joukko maan eturivin ammattilaisia. Teatteri ja estradit seuraavat edelleen mukana taustalla 
Jos asiaa Taiskalta itseltään kysyttäisiin, niin hän ei varmaankaan kuvailisi asiaa edelliseen malliin. Pitkän uran ja kokemuksen tuoma nöyryys omaa tekemistä kohtaan yhdistää huippuammattilaisia alasta riippumatta. Ei tarvitse enää pullistella kun tietää, että homma on hallussa. Ja kun ura ei ole yhden kortin varassa, niin se tuo tiettyä varmuutta ja perspektiiviä asioihin.

Taiskan artistin ura olisi voinut kohota vaikka mihin sfääreihin, mutta vuonna 1986 hän lopetti keikkailun päästyään Teatterikorkeakouluun ohjaaja-linjalle legendaarisen Jouko Turkan oppiin. Työ teatterin parissa vei hänet pohjoiseen Kemiin ja siellä hän toiminut teatterin parissa koko 2000-luvun. Kemistä löytyi myös uuden elämän ainekset ja nyt Taiskan koti löytyykin Kemistä, jossa hän on kunnostanut suurehkoa kulttuurihistoriallisesti arvokasta hirsirakennusta itselleen.

Keikkailua hän tehnyt taustalla harvakseltaan koko ajan, mm. Finnhits-kiertueella yhdessä Dannyn, Markku Aron, Kisun ja Einin kanssa.

Maailman ääriin
Nyt viimeisen vuoden Taiska on pystynyt panostamaan taas myös musiikkiin. On ollut tilaustöitä ja –keikkoja, mm. YLE:n Futisvanhemmat –tv-sarjaan tehty tunnuskappale Maailmaan ääriin, joka on soinut tiuhaan radiokanavilla tämän kesän aikana.
– Se on hyvä biisi. Upeaa työtä Mikko Tammiselta ja arvostan kovasti myös Mariskaa sanoittajana. Sarja tulee nyt taas uudestaan tv:stä, Taiska vinkkaa.

Uusi biisejä tuloillaan
Jatkossa on tarkoitus keskittyä erityisesti oman musiikin tekemiseen.
– Voitimme juuri Kotkan Meripäivillä Kivi Kiveltä –nimisellä kappaleella parhaan esityksen palkinnon Uudet laulut-kilpailussa. Se tuntui mukavalta. Kutsun uutta musiikkiamme NICE-rockiksi. Siinä yhdistyy Haloo Helsinki ja Anssi Kela. Se on yhtä aikaa poppia, rockia ja progea, hän jatkaa.
– Toinen puoli asiassa on tietenkinse, että kun et ole ollut esillä jatkuvasti, niin yleisön kuin myös levy-yhtiöiden kiinnostus pitää ansaita uudestaan. Onneksi nykyään musiikin saa halutessaan eetteriin myös itse, jos niin päättää. Vaikka netin ja somen kautta. Se tuo myös paljon uusia mahdollisuuksia esiintyjille, Taiska toteaa.

Taiskalla on tällä hetkellä rautainen taustabändi, jossa soittaa nuoria koulutettuja huippumuusikoita, heidän joukossa on myös oma poika Elias. Elias toimii myös Taiskan tuottajana uusien biisien osalta.
– Olimme juuri Levillä keikalla ja itsekin ihastelin kuinka hyvältä bändi nyt soundaa, Taiska kertoo innostuneena.

Suhde stadiin ja Vuosaareen
Vuosaari on Taiskalle tuttu ja rakas paikka. Hän asui Vuosaaressa nuoruutensa. Taiska soitti nuorena myös rumpuja ja opiskeli Oulunkylän pop-jazz-konservatoriossa.
– Minua kutsuttiin Taiskaksi jo Vuosaaren lukiossa. Vuosaaresta löytyy edelleen paljon tuttuja. Olin kesällä tekemässä yhtä tv-sarjaa vanhoissa kotimaisemissa Porslahdentiellä ja täytyy sanoa, että siinä oltiin kylmillä väreillä ja karvat pystyssä koko päivä. Tunteet olivat pinnassa, se oli todella nostalgista.
– Olin viimeksi keikalla Helsingissä varmaan pari vuotta sitten, joten tosi kiva tulla sinne taas esiintymään. Ohjelmistossamme on vanhojen hittien lisäksi rockia ja jotain tuoreempaa materiaalia. Nähdään Vuosaaren Satamapäivillä!, Taiskaa lähettää terveiset kaikille vuosaarelaisille ja pääkaupunkiseudulla asuville faneilleen.

Taiska esiintyy Vuosaaren satamapäivillä 26.8 2016, alla olevan linkin kautta pääset tutustumaan päivän ohjelmaan.
Vuosaaren Satamapäivän ohjelma

Teksti: Pekka Pirkkala/Visit Vuosaari

2012

Maaliskuun 12. päivänä vietetään ensimmäistä kertaa Helsinki Sauna Day -tapahtumaa. Ideana on järjestää yhteisöllistä toimintaa ja laittamaan harvoin käytetyt saunat lämpiämään!

Tule Sinäkin mukaan saunomaan! Jos omaa saunaa ei löydy, voit löylyhetkiä viettää myös Vuosaaressa. Hotelli Rantapuisto pitää avoimet ovet Rantasaunalla, jonka lisäksi luvassa on mm. makkaranpaistoa. Päivän tarkempi ohjelma selviää myöhemmin. Lisätietoja: Hotelli Rantapuistosta.

Rastila Campingista on mahdollisuus vuokrata sauna milloin vain. Saunoista ja hinnoista löydät tietoa Rastila Campingin omilta sivuilta. Sen lisäksi halutessasi voit kokeilla talviuinnin vaikutuksia uudessa hirsialtaassa!
Sauna Day -tapahtumaan voi ilmoittaa niin oman saunansa kuin yritysten saunat, kunhan se on kävijöille maksutonta. Vieraiden olisi tarkoitus päästä nettisivuilla selailemaan saunavuoroja ja valitsemaan saunavuoron, johon haluaa osallistua. Järjestäjänä toimii Yhteismaa ry yhteistyössä Visit Helsingin kanssa. Tapahtuman omilla nettisivuilla lisätietoja tapahtumasta ja varattavista saunoista.

846

Mikä?
Discantus on tavoitteellinen sekä huomionarvoinen naiskuoro, joiden aikaansaannoksensa hivelevät mieltä positiivisesti ja virkistävästi!

Tämän Vuosaarilaisen naiskuoron laaja-alainen ja monipuolinen ohjelmisto vaihtelee perinteisestä kuoromusiikista ja viihdemusiikista moderniin naiskuoromusiikkiin.

Voisi sanoa, että Discantus sisters on tunnetumpi maailmalla. Tätä upeaa naiskuoroa on kutsuttu esiintymään ja kilpailemaan mm. Kanadaan, Latviaan, Unkariin, Ruotsiin ja Norjaan positiivisin tuloksin, mutta nyt on meidän vuoro saada pala heistä!

Discantus @ Vuosaaren kirkko la, 12. joulukuuta, 19:00 – 20:30
Energiaa tartuttava naiskuoro valloitaa sydämiä myös kotipuolessa!
Discantus järjestää vuosittain omia konsertteja, osallistuu aktiivisesti Itä-Helsingin kuorotapahtumiin ja kuorofestivaaleihin. Tällä kertaa mukana on artistivieras, solisti Pepe Willberg ja kohteena Vuosaaren Kirkko.

Sinusta kuorolaiseksi?
Discantus on myös reilu ja positiivinen tiimi, joka antaa kiinnostuneille mahdollisuuden päästä mukaan toimintaansa.
Vilkaise tästä mahdollisuutesi.

 

Yhteystiedot
Liput ennakkoon: 18 €

tai ovelta: 20 €
Ennakkomyynti on alkanut, lippuja saat kuorolaisilta tai ottamalla yhteyttä discantusry(at)gmail.comImage:

Kuva: ©PhotoDance Valmela
@ Lahden Naiskuoropäivät 70 vuotta

863
©https://www.flickr.com/photos/albalb/5044538823/in/photolist-8FLzDi-z8KotY-ycU78D-z7t9nd-zaB55X-z9LM4c-z9LGNP-z7sS1f-z7sMRJ-z8JPQw-ycJSRs-z9Lnpt-yS9QuU-ycTnWe-3nLwc9-6MiFdH-6MnSgA-dAsBpQ-5kDTjv-yRZ1N5-yRYT7o-8GG27b-sf8Fhy-3jC8fJ-3nG2ZH-aCmsWW-759t4o-8PU3CA-8PU3r9-8PQXip-5kvz8P-8PQXV6-8PQX5g-8PQWS6-8PU2zE-8PQWpH-8PQUiX-8PQVJa-759J47-759Hb5-759G4W-759Ftj-759Eto-755HuP-755D7i-755zFD-755vo2-755u2F-5JWWT-8PU27y
©halbag

Oktoberfest on yksi maailman kuuluisin ja tuottoisin joka vuosi Münchenissa järjestettävä kansan olutfestivaali. Vaikka nimeen kytkeytyy ’’olut’’ on festivaali-alueella paljon muuta sisältöä kuin vain alkoholipitoiset juomat. Tapahtumapaikalta löytyy myös räikeä karnevaali, joka antaa myös lapsille ja nuorille mahdollisuuden osallistumaan.

Tämä kansanjuhla on saanut alkunsa hevosajojen muodossa 17. lokakuuta 1810 järjestetyssä kuninkaallisissa häissä Münchenin muurien ulkopuolella lähellä Sendlinger Bergiä.

Kun tähän kansanjuhlaan liittyy hyvin vahvasti erilaiset oluet on hassua, ettei 1800-luvun alkuvuosina juhla-alueella saanut nauttia alkoholipitoisia juomia, mutta melko pian sekin sallittiin

Kuningas Maksimilian ensimmäinen määräsi alueen nimeksi Theresienwiesen miniänsä mukaan, jossa nykyään järjestetään jokavuotiset Oktoberfestit!

Finnlines antaa mahdollisuuden joka vuosi virittäytyä unohtumattoman Oktoberfestin tunnelmaan ja tarjoaa edullisesti matkoja Travemündeen josta pääsee kätevästi maisemia ihastellen junalla tai autolla Müncheniin.

Katso matkatarjoukset tästä
Festivaalin viralliset sivut

 

 

 

 

Lähteet: Wikipedia, Oktoberfest2015Momondo
Kuva: ©Halbag

 

1314

Visit Vuosaari Weekend 28-30.8.2015 Rastila Camping Helsingissä

Rastila Campingin ovet ovat avoinna vierailijoille vuoden jokaisena päivän.

Aikataulut
Visit Vuosaari Weekend sunnuntaina 30.8.2015 vietetään alueella perhepiknikiä ja Rantasauna 1 on avoinna kaikelle yleisölle klo 12:00-15:00. Sauna on sekasauna.

Voit tulla paikalle oman piknik-korin kera tai nauttia Ravintola Lähiön brunssista klo 11:00-16:00.
Aikuiset 21,50€ ja lapset alle 12 v. 8€.

Respasta voit napata mukaan vaikka pihapelin.

Tervetuloa viettämään kesäpäivää, uimaan ja saunomaan!

1802

Helsingin Venetsialaisia juhlitaan jo kolmatta kesää peräkkäin upeissa maisemissa veden äärellä Vuosaaren Aurinkolahdessa Kahvila Kampelan pihapiirissä (Uutelantie 1) lauantaina 29. elokuuta.

Aikataulut ja ohjelma
Venetsialaiset pyörähtää käyntiin klo 16.00, jolloin lapsille on luvassa mm. kasvomaalausta, poniratsastusta, pomppulinna, sumopainia sekä Teatteri IHMEen esitys Mano ja Maitoparta.

Tapahtuma avataan virallisesti kansanedustaja Jaana Pelkosen toimesta klo 19.

Illan aikana ohjelmasta löytyy yhteislaulua, Fressin vetämä jumppatuokio, Visit Vuosaari -hankkeen esittely, NaturaVivan melontanäytös, SUP Helsingin lajiesittely sekä Titinki-tulitanssiryhmä. Mukana myös Helsingin Meripelastusseura sekä Vuosaaren Vapaapalokunta.

Musiikista vastaavat Stadin Juhlaorkesteri sekä Elias Hämäläinen ja ilta päättyy Pyrostarin upeaan ilotulitukseen klo 21:45.

 

1233

Perjantaina 28.8. klo 17-22.

Hotelli Rantapuiston supersuosittu BBQ Fridays järjestetään kesän viimeisen kerran. Visit Vuosaari Weekendin kunniaksi puolikiloa grilliherkkuja 20 euroa/per henkilö.

Grillista  mm. possun ribsejä ja mehevää ylikypsää rypsipossun kylkeä, kanansiipiä, broilerinuijia ja mausteisia makkaroita grillikasvisten ja –perunoiden kera. Lisäksi salaattia, patonkia sekä grillileipää ja yrttivoita, ihania kastikkeita ja kesäisen raikkaita lisukkeita.

Näistä on Ravintola Rantapuiston BBQ Fridays tehty! Nautitaan Itä-Helsinkiläisessä saaristolaismaisemassa ystävien ympäröimänä, tervetuloa herkuttelemaan!

Perjantaina järjestetään klo 16:00 myös Visit Vuosaari -hankkeen tiedotustilaisuus, joka on avoin lehdistölle ja muille kutsun saaneille. Jos asia kiinnostaa ja et ole saanut jostain syystä kutsua, niin olethan yhteydessä Visit Vuosaari -hankkeen tuottajiin.

Lauantaina 29.8. klo 22-04
Helsingin Venetsialaisten jatkot Hotelli Rantapuiston yökerho Kellarissa. Bileet jatkuvat aina klo 04:00. Ilmainen sisäänpääsy!

Tervetuloa nauttimaan vielä kesästä ja juhlimaan!